Rimmel London
RIMMELIN TARINA
Lähes 200 vuotta vanha kosmetiikkamerkki
Kauneuden maailma rakastaa legendoja, eivätkä legendat voi olla paljon mieleenpainuvampia kuin tarina Rimmelin, yhden maailman vanhimman kosmetiikkamerkin takana. Vuonna 1820 kunnioitettu ranskalainen tuoksuntekijä herra Rimmel hyväksyi kutsun lähteä hoitamaan erästä parfymeriaa Lontoon maineikkaalla Bond Streetillä. Hän oli saanut oppinsa kuuluisalta, Napoleon I:n vaimon keisarinna Josephinen tuoksuntekijältä herra Lubinilta. Vuoteen 1834 mennessä muutto Lontooseen oli osoittautunut niin menestyksekkääksi, että hän avasi oman parfymerian yhdessä 14-vuotiaan poikansa ja oppipoikansa Eugene Rimmelin kanssa. The House of Rimmel oli perustettu.
Liiketoiminnan kukoistaessa myös Eugene Rimmelin kyvyt ja taidot karttuivat. 24 vuoden ikään mennessä hänestä oli tullut sekä tuoksujen asiantuntija että kosmetiikan visionääri. Hän teki kokeiluja tuoksuilla ja värikosmetiikalla ja hän matkusti ympäri maailmaa etsiäkseen eksoottisia aineosia ja uusia ideoita. Hän oli henkilökohtaisten hygieniatuotteiden uranuurtaja. Hän kehitti joitakin todella innovatiivisia tuotteita, mm. suuvedet, tuoksuvat voiteet ja nerokkaan suihkutettavan tuoksun. Samalla hienosto kansoitti hänen lippulaivamyymälänsä Regent Streetillä ostaakseen hänen laajasta valikoimastaan hienostuneesti pakattuja tuoksuja, saippuoita ja kylpytuotteita, joista monissa oli myös kuninkaallinen takuu.
Jo varhain Eugene Rimmel keksi, että mainonnalla hän saisi tuotteitaan suuremman yleisön tietoisuuteen. Hän alkoi julkaista upeasti kuvitettuja kuvastoja ja laittoi mainoksia teatterin ohjelmalehtisiin. Kun hän kuoli vuonna 1887, hänen kaksi poikaansa perivät hänen kauneusimperiuminsa. He jatkoivat yritystä isänsä menestyksen pohjalta kehittämällä erittäin laajan värikosmetiikkavalikoiman ja erikoistumalla silmiä korostaviin tuotteisiin, kuten ripsiväreihin. Ripsiväreistä tuli niin suosittuja, että sana “rimmel” tarkoittaa monilla kielillä vielä nykyäänkin ripsiväriä!
Toisen maailmansodan jälkeen Rimmelin ostivat Robert ja Rose Caplin, jotka omistivat mainostoimiston Lontoossa. Uusi optimismin mieliala pyyhki yli Britannian ja Hollywoodin sankarittarista tuli miljoonien naisten kauneusikoneja. Caplinit ennakoivat tulevaa kosmetiikkabuumia laajentamalla Rimmelin värivalikoimaa, nykyaikaistamalla pakkaukset ja tuomalla markkinoille ensimmäisen itsevalinta-jakelulaitteen.
1970- ja 80-luvuilla yritys siirtyi useita kertoja omistajalta toiselle, kunnes Coty Inc. osti sen vuonna 1996. Rimmel on siitä lähtien vahvistunut entisestään, tuonut sarjan ainutlaatuisen lontoolaisen ilmeen yli 40 maahan ja vakiinnuttanut asemansa Britannian parhaiten myyvänä kosmetiikkamerkkinä.
On hämmästyttävää, että tuotemerkki, jolla on takanaan näin paljon historiaa, voi olla niin kiinni tässä päivässä – mutta Rimmel onkin aina rikkonut kaikkia sääntöjä. Rimmel on perustettu Lontoossa, ja sarja on onnistunut pitämään itsensä tämän kirjavan suurkaupungin sykkeessä. Se on saanut innoituksensa tämän kaupungin ainutlaatuisesta katutyylistä. Näin tuotemerkki poikkeaa suuresti muista kauneuden alan merkistä, joita on syntynyt vaikkapa Milanossa, Pariisissa tai New Yorkissa.
Lontoossa kehitetyt meikkituotteet ovat hauskoja, ajan hermolla ja seuraavat katumuotia. Tämä tarkoittaa trendien luomista, ei niiden seuraamista. Se tarkoittaa kokeilua ja itsensä ilmaisemista. Lyhyesti sanoen, se tarkoittaa hauskan pitämistä. Rimmelin edullinen, värikäs, ajan hengessä mukana oleva, korkealaatuinen tuotevalikoima on suunniteltu siten, että naiset voivat tehdä juuri sitä. Miksi pitäisi olla vain yksi henkilöllisyys kun sinulla voi olla niitä niin paljon kuin haluat? Rimmelillä ulkonäön muuttaminen on yhtä helppoa kuin hypätä Lontoon metroon ja vaihtaa junaa Sohosta Camdeniin, Portobellosta Notting Hilliin.
The London Look
Kun piti löytää mallikasvo, joka istuisi hyvin Rimmelin Lontoo -imagoon, oli olemassa vain yksi vaihtoehto. Niinpä syyskuussa 2001, ensimmäistä kertaa Rimmelin historiassa, Rimmel allekirjoitti maailmanlaajuisen sopimuksen yksinoikeudella Britannian oman supermallin, Kate Mossin kanssa.
Kate on syntynyt ja kasvanut Lontoossa, ja hän on kansainvälisestä elämäntyylistään huolimatta monella tapaa pohjimmiltaan lontoolainen tyttö. Innoittava ja samalla helposti lähestyttävä, hänen hyvin omintakeinen tyylinsä ja oikullinen glamourinsa juontavat juurensa Lontoon kaduille. Ne ilmentävät parhaiten Rimmelin kokeilevaa, rajoja rikkovaa tapaa lähestyä kauneutta.
Kate, joka on käyttänyt Rimmelin meikkejä teini-iästä lähtien, muistelee, että Heather Shimmer oli hänen suosikkihuulipunansa. “Lontoossa tapahtuu koko ajan paljon, siellä on klubeja, gallerioita ja meidän upeat suunnittelijamme,” Kate kertoo. “Meillä on valinnan vapaus, ja ihmiset voivat luoda aivan oman tyylinsä.”
Vaistonvarainen ymmärrys Kate Mossin ja Rimmelin välillä on kehittynyt yhdeksi kauneusalan voimakkaimmista kumppanuuksista. Supermallin oma trendikäs, muotia eteenpäin vievä imago täydentää Rimmelin ajan hermolla olevia kosmetiikkavisioita. Näin saadaan luotua ehdottoman upeaa, katumuodin mukaista lontoolaista lookia. The London look.
Tähtituotteiden kavalkaadi
Rimmelin laaja tuotevalikoima edustaa aina uusinta uutta kosmetiikkamaailmassa. Se kuvastaa Lontoon tyyliä uusilla sävyillä, tuotteilla, pakkauksilla ja mainonnalla. Mutta ovatpa Rimmelin tuotteet kuinka omaperäisiä ja huippumuodikkaita tahansa, ne ovat aina helppoja ja monipuolisia käyttää ja helposti saatavissa. Tuotteet on suunniteltu niin, että ne rohkaisevat meikkikokeiluihin ja itsensä ilmaisuun. Upeita uusia tapoja saada Lontoon tyyli, katso vaikka näitä sivuja!





